maanantai 3. joulukuuta 2012

Talvi tulee!

JESJESJES! Pakko tähän alkuun heti hihkuttaa, että mahtavaa kun on tullut vihdoin ja viimein lunta! Pakkastakin on olllut muutaman päivän ajan lähelle -20*c. Kylmää, mutta erittäin valoisaa on ollut.

Lunta oli satanu yhden yön aikana 40cm. Aamulla Coco oli ihan kauhuiissan kun meni ulos ja lunta oli niin paljo, et se joutu pomppiin siellä. Sai pieniä sekoomiskohtauksia :D

Eilen mun hyvän kaverin Idan pikku sisko oli täällä naapurissa kyläilemässä. Nella chipperke mukana tottakai.

Käytiin yhdessä lenkillä metsässä. Koirat oli hihnassa, Cocon juoksujen takia. Silti ne sai vähän leikkiä, mjtta ei paljoakaan. Lenkin jälkeen tottakai meidän aidatussa pihassa.

Vauhtia riitti moneksi tunniksi. Koko erot chipperken ja tollerin välillä on huimat, mutta osaa ne itse säädellä leikkien rajuutta. Täytyymyöntää, että yleensä Coco on alakynnessä xD

Illalla mentiin läheisellä kentällä olevaan perinteiseen joulunavaukseen. Coco mukana tottakai.
Pikku lapset kävi rapsuttelemassa ja ihailemassa Cocoa. Oli kyllä aika työlästä saada Coco pysymään neljällä tassulla kun olis niin tehnyt mieli leikkiä sellasten pikkusten kanssa, jokka muutenkin huoju kävellessää. Hienosti Coco kyllä käyttäytyi ja sai annettua, muutaman pusun. Rapsutuksia sateli siis paaaaaljon! Ei kumminkaan oltu ainoita punaneniä, sillä Myy, Cocon BF oli myös pikkujouluilemassa. Yhtälailla Myytäkin siliteltiin.

Loppu vaiheessa Cocolle ja mulle tuli niin, kylmä, et jäädyttiin kummatkin. Lähdettiin kotiin, vaikka muut jäivätkin viellä jouluimemaan. Cocon tassujen väliset karvat oli kasvanu nii pitkiks et niihin jäi lumi kiinni. Kotona leikattiin nekin pois.

Illalla mentiin saunaan, Coco mukana etunenässä.

Tässä muutama kuva eiliseltä :)

 Edustava ilme CB :)
 Täs on parhaat koirat! <3 Coco vähän lumisena sekä Nella tossa mun sylissä pienenä ja viheliäisenä. Mun ilme on aika edustava myös :D
 Kivaaa oli!
 "Mitä sää sinne lumeen hukut?"
 "Super Coco vauhdissa"
 Ilmee :D
 "HAHAA, saimpas yllätettyä sut!"
Pomppiva tolleri :) <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti